Kotikonnut lyrics
Kotikonnut lyrics
Hiirenkorvat kotikonnuille jäivät,
Niistä kylvöpäivän helposti laski,
Silloin pirtin päällä sauhussa
Kylpi korvat, joiden alla kerran oli kaski
Nousi askel vailla murheita,
Eikä muisti niitä edes jäljestä tiennyt,
Silti hetken ilorattaissa
Tahtoi mieli tietää:
Tässä kotiniko lie nyt?
Katolla on kultaa,
Lapsuudesta asti tuttu
On meille palava
Siellä illat istuu se, jonka surut laantuu,
Ja jonka sylissä kaiken kevään keinut,
Taidan juosta niityt
Kuin heilan heinäsenä,
Aikoja vielä vierelläni heilut
Kauempana kuulen,
Siellä kaiut tuulen nostaa hiljalleen jo päätä,
Eivät illat tanssi,
Jos on maanneet kesäkuussa vielä viime talven jäätä
Vihtavarret kylän raitilta
Toivat tuoksun jollaista ei joka poika laita,
Silloin ilo istui lauteilla,
Kävi savu joka kortta pitkin kotitalon maita
Askel nousi, niitä muistoissa
Pidän vaikka häilyvä on välillä sen tunne,
Harmaat aatteet niitä väijyä saa,
Vaan ei unhoon painu,
Vaikka kuljen minä kunne
Kaikki maa on kultaa,
Lapsuudesta asti tuttu
On meille palava
Siellä illat istuu se, jonka surut laantuu,
Ja jonka sylissä kaiken kevään keinut,
Taidan juosta niityt
Kuin heilan heinäsenä,
Aikoja vielä vierelläni heilut
Se ilmaan liitää,
Hiljaa siivet kuin sinessä kiitää lehdilläni
Se viljat viiltää,
Kuultaa kerran sen kauneus,
Kunnes katoavaa on kaikki tuleva
Siellä illat istuu se, jonka surut laantuu,
Ja jonka sylissä kaiken kevään keinut,
Taidan juosta niityt
Kuin heilan heinäsenä,
Aikoja vielä vierelläni heilut
Kauempana kuulen,
Siellä kaiut tuulen nostaa hiljalleen jo päätä,
Eivät illat tanssi,
Jos on maanneet kesäkuussa vielä viime talven jäätä
- Artist:Korpiklaani
- Album:Kulkija (2018)